möxä

paluu


menin mummojen kanssa bussilla mikkeliin
bussi täynnä pelkkiä vanhuksia
kaljuuntuvia, hauraita

mikkelissä vaihdoin odotuksen jälkeen toiseen
joka sukelsi pitkin hiekkatietä
yhä kauemmas sivistyksestä

puolet matkasta nukuin silmät auki
ja saavuttuani perille nousi voimakas tuuli
taivas oli harmaansininen
ja pellolla näkyi kaksi valkeaa joutsenta

kaupalta enää pari kilometriä kävelymatkaa mökille
viini ja kirjat painaa, johnnie walker ja läppäri
joku voisi kysyä onko mitään järkeä raahata noita nesteitä
julkisilla satojen kilometrien matkaa
mutta kun kyseessä on selviytyminen, mies vastaan luonto,
ei ole varaa tinkiä

en ole ihan varma mitä olen tekemässä,
millaisille voimille altistamassa itseni
tai kuka näitä runoja ylipäätään kirjoittaa
nimittäin toissayönä ei nukuttu silmäystäkään,
viime yönä vain hiukan
aivot tuntuu edelleen uppopaistetulta pesusieneltä,
rapsakoailta ja raukeilta

saavuttuani puran osan tavaroista
istun laiturille, poltan tupakan
tuuli heittää roskaa pinnalle
muistelen kaikkia hyviä aikoja
joita ei enää ole


polku


herään aiemmin kuin kuvittelin
metsän kuoron elämöintiin
keitän kahvia, kirjaan unenriekaleet
aurinko nousee yhä kun kävelen kohti rantaa
hiekkatie tuo mieleen retriittiajat
askel tuntuu taas hyvältä
tässä maailmassa ei ole yhtään ihmistä, mietin,
vain hiekkaa ja auringonpaistetta

valtava kelopuu, mahtava, kuin musta vartiotorni
keihästää muiden ylitse kohti taivasta
nuoremmat puut ovat kerääntyneet sen ympärille
katsomaan kun se näyttää miten kuollaan

venesatamassa löydän polun
puistikosta rantaa myöten niemen nokkaan,
mistä järvi aukeaa
mättäät ovat vielä yöstä märkiä
ja kuten useimmat polut, tämäkin alkaa viattomasti
mutta osoittautuu pidemmäksi
ja raskaammaksi, miltä näytti

kalliolla laitan asettamani kivet takaisin pinoon
ja kun palaan takaisin,
laiturin juurella kissa tuijottaa sorsaa
kävelen kohti, se sähisee
kerron sille kissojen kielellä ettei tarvitse pelätä
se tulee puskemaan, seuraa kuistille,
jatkaa sitten metsästystä



aika on hiekkaa


sammakkokuvioidut verhot
mykät auringonsäteet aamulla
sanattomuus tyhjässä mökissä
tyhjässä, tyhjässä,
tyhjässä mökissä

kävelen hiekkatietä
koira rannalla säikähtää, haukkuu
kun joku kaupunkilainen
rämpii metsiköstä ulos

lämmitän saunaa mekaanisesti kuin hyönteinen
niinkuin tiedän että ihmisen tulee tehdä
säilyäkseen hengissä
onnellisuus on yliarvostettua
onneksi en tunne paljon

divarista löytyi hemingway ja kafka
täällä on niin paljon outoja ääniä
ettei tiedä mikä kuuluu asiaan


syntymätieto


paras antropologinen menetelmä
on jututtaa humalaista isää mökin saunassa
suvusta, menneistä, maista ja puista
ja kalajuttuja

mietin että voisin alkaa tutkimaan folkloristiikkaa
sukupolvet unohtavat syntymätiedon
siitä miten asiat ovat olleet

edistys on niin nopeaa
ettei kukaan osaa kohta tehdä tulta
en minäkään ilman tulitikkuja
puiden syyt on mystiikkaa,
sään kieli salaista,
vierailu luonnossa on harvinaista eksotiikkaa

ruskea karvajalka jolkutteli mäen päällä tietä poikki
kun käveltiin kaupalle
pysähtyi aloilleen, jähmettyi hetkeksi katsomaan
kääntyi sitten ja livahti takaisin siimeekseen
supi kuulemma -
täällä asuu kaikki eläimet

yö on poltettu bensiinillä

sade hakkaa yön rytmiä ikkunaan
kellot jatkavat lyömistään

on taas maailmansota
maailmankaikkeuden kokoisessa kuplassa

päivisin naamioni kätkee
rikollisia ajatuksia

yö on poltettu bensiinillä
istuttu,
poltettu tupakalla reikiä taivaaseen

kaikki haisee yölle
sen sumuiset katseet
naamioituneena kulisseihin

saatana määräsi synapsit ojennukseen
komennukseen
palvelemaan hänen majesteettiaan
tämän maailman herraa
valehtelijaa

sade hakkaa ikkunaa
mustilla sormillaan
sen rytmit ovat jostain kaukaa
tuntematonta musiikkia

pizza-hot

"tavataanko pizzaslaissin merkeissä?"

"nähdään. otan yhden partaterillä ja tabascolla.
rakastan partateriä. ja sinua. pidän myös tabascosta."

"nähdään."

maoi

en mä tiennyt että supersankaritkin on kuolevaisia
nyt tiedän
joten kutsuin super-, hämähäkki- ja lepakkomiehen kylään
tarjosin teetä ja pähkinöitä
puhuttiin mielenterveysongelmista,
nöyryyttävistä tappioista ja super-masennuksesta
ja mietin onko kaikki ollut vaan liian helppoa meille
en tiedä, mutta löysin valon
pienessä tummassa lasipurkissa
siinä lukee hypericum perforatum
1 kpl kolme kertaa vuorokaudessa

nyt olen pyörinyt muutaman vuorokauden
sängyn pohjalla, niistäen yksinäistä nenääni
itkien ja nauraen ja hajoillen
mietin onkohan tämä vielä ihan tervettä
en tiedä enää kenen puoleen kääntyä
löytääkseni armahdusta tai lohdutusta
kissa ahmii ruokansa ja oksentaa parketille
edelleen se on tässä, nukkuu ihan vieressä
yhdessä me rukoillaan anteeksiantoa pieniltä kiviltä
ja niistetyiltä papereilta
ja kirjoittamattomilta runoilta

tutti frutti

kun syö kuivatuista hedelmistä
tehdystä sekoituksesta
joskus sattumalta
saattaa käsi osua
pieneen kookoskuutioon

se on kuin elämä yleensä:
saatanan pihejä ollaan
niiden kookoskuutioiden
        kanssa oltu

kamikazella nirvanaan

syöksyessä 160 metrin korkeudesta
sillalta kathmandun kanjoniin naru jalassa
vapaa pudotus kestää muutaman sekunnin
joki kuohuu ahnaana alla
ajatukset pakenee räjähdyksenomaisesti
jää vain välähdys olemassaolon hulluudesta

bodhipuun alla en nähnyt valaistunutta
vain raajarikkoja orpoja parkoja kerjäläisiä
ja patsaat istuivat järkähtämättä
kun oranssit kaavut jatkoivat
läpi yön lakkaamatta kumarruksiaan

on kai mentävä hyvin kauas
ymmärtääkseen sen tarpeettomaksi
ja uskottava tuhatta hullua
nähdäkseen olevansa itse samanlainen

ja kun päivä päivältä kulissit kaatuvat
jää vain hyvin vähän toivottavaa
ja kaikki muuttuu hyvin pieneksi
kuten valonsäde joka kevätaamuna eksyy
oksien lomista pöytäliinaan
tai
pieni hipaus
inhimillisyyttä

hehkulamppuhuijaus

jotkut sanovat että ihmisen tulisi kasvaa
toisten mielestä tulisi kutistua
katselen ikkunasta harmaata sohjoa
ja mietin että pitäisi lukea joku kirja
mikä saisi elämän vaikuttamaan kiinnostavalta
jotta muistaisin olevani
arkkityyppisen tarinan arkkityyppinen sankari
ja että matka olohuoneesta keittiöön
ja vessaan on ihmeellinen seikkailu

tiedä sitten johtuuko se serotoniinivajeesta
vai kenties tähtien asennosta
mutta tuntuu jotenkin vaikealta uskoa
tai tiskata, tai imuroida

en tiedä tahdonko olla onnellinen
tai välttyä onnettomuudelta
nyt on mennyt viikko
aika hiljaisissa merkeissä
alan kaipaamaan sitä masennusta
ja maniaa, joka sai minut sanomaan
vaikka se olikin naurettavaa

jotkut sanovat että ihmisen tulisi palaa
koska elämä on kulutustavaraa
ja valo on harvinaista
jotkut sanovat että tulisi hukkua
kyllästää itsensä tällä kaikella
koska aika kuluu ja muovi on halpaa