Se oli hirveää. Painajaiset tapahtuneesta piinaavat minua edelleen antamatta rauhaa. Ei pelkästään yöllä kun nukun, vaan myös päivisin. Havahduin ulko-oven kolahdukseen ja ponnisteltuani itseni ylös hirvittävän nestehukan ja päänsäryn kiduttamana löysin asuntoni kaaoksesta, aivan kuin täällä olisi harjoitettu jotakin muinaista jumalanpilkkaa. Siellä täällä irti hakattuja raaroja ja ruumiinkappaleita, tyhjiä pulloja, omituista kirjoitusta seinillä ja kaappien ovissa, wasabi-perunalastujen silppua kaikkialla. Kysymyksen täytyi olla jostakin perverssistä noituudesta. Löysin olohuoneen pöydältä tahraiseen pahvinkappaleeseen raapustetun salaperäisen viestin joka viittasi johonkin tuleviin ajankohtiin.
Kokoillessani harvoja muistikuvia yhteen, äkkiä puhelin soi. Otto kysyi missä olen. Onnistuttuani mongertamaan olevani kotona, juuri herännyt, sain vastaukseksi epätoivoista naurua. Päätin siis unohtaa ajatukset nukkumisesta ja lähdin vaappumaan kohti Tiedostamoa. Duo Terveys oli tehnyt soundchekit ja timantinkovassa iskussa kun saavuin. Asensin kohinageneraattorin ja valmistauduin lukemalla vanhoja eskimo-rukouksia. Koko kaupungin kerma tuli kuuntelemaan runoja. Tilaisuus oli valtava suksee. Paikalla oli kaikki valtakunnalliset mediat, joimme shampanjaa ja allekirjoitimme sopimuksia kaikkein vaikutusvaltaisimpien yhtiöiden kanssa.
Vasta myöhemmin minulle alkoi paljastumaan edellisen illan kulku yksityiskohtineen kun kävi ilmi että kaikki kyseenalaiset kohtaukset oli päätyneet nauhalle. Silmieni edessä vilisti kauheita näkymiä kuin Hieroymus Boschin maalauksista. Hurvahtaneet simpanssit hyppivät kurkipotkuja keittiössä keskellä yötä vaahto suunpielistä lennellen, yöllä ovikelloa soittelevat kummalliset ihmiset, absinttia ryystävä psykedeelinen näppäimistö. Se kaikki oli niin käsittämätöntä etten voinut olla varma mikä oli totta ja mikä unta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti